Ludo vai tikapuupeli: kumpi on oikeasti peli?

Puolet kerroista ne tulevat samassa laatikossa. Sama neliönmuotoinen lauta, sama yksi noppa, samat neljä värillistä nappulaa, usein painettuina saman taitettavan arkin eri puolille. Perheet kohtelevat niitä saman asian kahtena makuna.

Ne eivät ole lainkaan sama asia, ja ero kannattaa ymmärtää ennen kuin valitset toisen niistä pelattavaksi jonkun kanssa.

Testi

Tässä on kysymys, joka erottaa ne: onko sinulla jossain vaiheessa peliä valinta?

Tikapuupelissä ei. Heität, ja sen jälkeen tapahtuu tasan yksi asia. Nappulasi siirtyy niin monta ruutua. Jos se osuu tikkaille, nouset ylös, jos se osuu käärmeeseen, putoat alas. Et koskaan päätä mitään. Erittäin hyvä pelaaja ja ihminen, joka ei ole koskaan ennen nähnyt lautaa, voittavat ajan mittaan yhtä suuren osan peleistä.

Ludossa kyllä. Heität, ja sitten valitset, mitä neljästä nappulastasi siirrät. Se yksi valinta, toistettuna viisikymmentä kertaa pelissä, on se, missä peli on.

Miksi sillä on enemmän merkitystä kuin miltä kuulostaa

Peli ilman päätöksiä ei ole huono peli. Se on eri asia – lähempänä kilpajuoksun katsomista kuin sen juoksemista. Sillä on todellisia käyttötarkoituksia.

• Hyvin pienet lapset voivat pelata sitä tosissaan. Siinä ei ole strategiaa, jossa voisi olla huonompi, joten viisivuotias on aikuiselle todellinen vastustaja.
• Ketään ei voi syyttää. Häviäminen ei ole koskaan kenenkään vika, ja se pitää tunnelman ystävällisenä.
• Se on lyhyt. Peli kestää muutaman minuutin ilman miettimisaikaa.
• Kaikki voivat pelata samalla kun tekevät jotain muuta.

Peli, jossa on päätöksiä, vaatii enemmän ja antaa enemmän takaisin. Ludossa on hetkiä, jolloin näet oikean siirron ja teet sen, ja hetkiä, jolloin teet väärän siirron ja näet sen maksavan sinulle yksitoista ruutua myöhemmin.

Mitä Ludo oikeasti vaatii sinulta

Valinta kuulostaa pieneltä, kunnes näet, mitä siitä riippuu.

Yksinäinen nappula voidaan syödä ja lähettää takaisin lähtöön. Kaksi nappulaasi samassa ruudussa muodostaa muurin, jonka ohi kukaan ei pääse. Joten jokainen heitto on oikeastaan kysymys riskistä: työnnänkö tämän nappulan eteenpäin avoimeen maastoon vai kokoanko?

Tavallinen virhe on levittää kaikki neljä nappulaa tasaisesti laudan ympäri. Se tuntuu edistykseltä neljällä rintamalla. Todellisuudessa se on neljä erillistä maalitaulua, joista yksikään ei ole suojattu, ja yksi ainoa huono jakso tekee kaikesta tyhjää.

Pelaa Ludo Jim -peliä kaksikymmentä minuuttia, niin tunnistat kaavan – pelit, jotka häviät, ovat yleensä niitä, joissa nappulasi olivat hajallaan eikä mikään suojannut mitään.

Mitä tikapuupeli oikeasti tekee

Lauta on suunniteltu, vaikka pelaaminen ei ole. Pitkä käärme huipun lähellä on olemassa napatakseen jonkun, joka on voittamassa, ja pudottaakseen hänet lähes lähtöön. Asettelussa ei ole sattumaa, se on pelin koko idea.

Pelin alkuperäiset versiot olivat moraalikasvatusta – tikkaat olivat hyveitä, käärmeet paheita, ja viesti oli, että yksi ainoa huono teko tekee paljon hyvää tyhjäksi. Moderni lauta säilyttää muodon ja jättää saarnan pois.

Sen tietäminen muuttaa sitä, miltä peli tuntuu. Turhautuminen huipun lähellä on suunnittelua, joka toimii, eikä peliä, joka on epäreilu.

Snakes and Ladders Jim käyttää tavallista sadan ruudun lautaa, ja se käärme on paikallaan.

Kumpaa sinun kannattaa pelata

Valitse tikapuupeli, kun tarkoitus on olla jonkun kanssa eikä kilpailla – pienet lapset, peli jutellessa, jotain viiden minuutin täytteeksi.

Valitse Ludo, kun haluat lopputuloksella olevan merkitystä. Neljä aikuista pelaamassa Ludoa kunnolla on todellinen kilpailu, eikä illan aikana eniten pelejä voittanut ole se, joka heitti parhaiten.

Reilu tapa ratkaista asia

Pelaa kolme kumpaakin. Tikapuupelin peleissä pane merkille, kuinka usein sinulla oli jotain mietittävää. Ludon peleissä pane merkille, kuinka usein pysähdyit ennen siirtoa.

Se tauko on ero. Kaikki muu kahdessa pelissä – lauta, noppa, nappulat – on samaa pukua kahden hyvin erilaisen asian päällä.